Olimme ryhmänä selvästi hoksanneet myös sen, ettei yksi voi valmistaa sanoja meidän suuhun, vaan meidän kaikkien tulee tehdä taustatyötä. Katriina oli viime viikolla jossain harkkakuskauksessa ja laittoi meille chattiin viestiä aihepiiristä, kuinka hän perehtyy didaktiikan kirjallisuuteen odotellessa. Eli me todella jokainen työstämme aihetta ja yhteisillä tuokioilla kommentoimme rohkeasti.
Päällimmäinen fiilis opetusmateriaalista on ilo. Ennakkotehtävä on kerrankin paikallaan, varsinkin kohta 1.... ei nyt sentään. Kohdassa yksi valmistaudutaan pikkujoulutunnelmaan :) Vakavasti ottaen ei tätä pimeää jaksaisi ilman pikkujoulutunnelmaa, ihana kun saa poltella kynttilöitä ja syödä herkkuja muka hyvällä omallatunnolla. MUTTA siis se kohta 2 ennakkotehtävästä on mitä loistavin, tämä valmistaa koko e-APE ryhmän jo tulevaan koontiin. En voi kuin ihmetellä, miten nokkela meidän Suvi onkaan! Ja nyt sitten luennolle mars. Kiipeän muuten Haltille viimeistä kertaa näissä merkeissä. Ryhmä on dynamiittia vai timanttia, mutta ainut asia mikä varjostaa on muiden e-APE ryhmäläisten aiheettomat ja tarpeettomat töksäytykset Petralle facessa. Ihmettelen miten en hyökkää niitä vastaan, yleensä nostaisin nyrkit ja puolustaisin Petraa, mutta tajuan, että hyökkääjää täytyy harmittaa ja suoraan sanottuna ketuttaa Petran tyyli. Petra on kuin ajatus, aina valmiina ja täydessä touhussa, pedantti ja kultainen. Kait se tuolla ihanalla luonteellaan voi jopa ärsyttää <3 Ärsyttäisköhän muita vielä enemmän, jos kertoisin saaneeni joulupaketin koordinaattori Petralta? ÄRSYTTÄIS ;) Eli en kerro, mutta se puhukoon Petran puolesta. Tämä ele kertonee, mistä se kana pissii, eiku sen millainen ihminen meidän koordinaattori rakas Petra on, kiitos Petra, kiitos koko ryhmä! Sain siis joululahjaksi jääkaappimagneetin, jossa oli mitä ihanin teksti se ei näy, mutta magneetti on nyt jääkaapinovessani ikuisesti muistuttamassa näistä hetkistä. Niin siis pitikö mun mennä sinne luennolle??? ok mennään mennään...
Töistä kiireellä kotiin, kuten aina. Auto parkkiin, lapset kellariin lukkojen taa, kuten lupasin, koirat lenkille ja minä itse istahdan luennolle. Joulu tulla jolkottaa ja tämän kunniaksi Halti pukeutuu punaiseen tonttulakkiin. Niin siisti fiilis ;) Tämä Annapurnan kettuilu siis todellakin painosti tunnelmia, tiesin jopa, että Petraa itketti hetki sitten. Tosin Halti tsemppasi surun iloksi, mutta mitä se teki minun fiilikselle heidän esitystään kohtaan? Joko se oli p-a tai ajattelin vain että se oli sitä. Eli oli niin tai näin esitys ei uponnut ei sitten yhtään. Tehtävä oli tutustua opetusmateriaalin 10 minuuttia ja tehdä muistiinpanoja. Kahlasin 23 kalvoa ja kirjoitin jotain ylös, mutta en todellakaan tiennyt mitä ne tulee kysymään. Jätin pp tiedoston auki ovelana ja lunttasin vastaukset, kun meiltä jotain kysyttiin, viisasta eikö vain? Samaan aikaan Haltin chattiin kirjoitin, että onko tää Annapurna tosissaan? Mitä ihmettä ne ajatteli tällä opetustuokiolla saavuttavansa ;) Eli tää oli kyllä ihan varmasti koko syksyn pohjanoteeraus, olkoon sitten sen takia kun menivät haukkuun meidän Petraa tai sitten sen takia, että vaan esitys oikeasti oli supa.
Niin tai näin, tästä ei ollut suunta kuin ylöspäin ja Raisa tonttu pääsi ääneen. Lakki päähän, kamera päälle, hymy huulelle ja oma henkilökohtainen tavoite "vältä maneereita" takaraivoon. Ensimmäinen kerta, en tunne jännitystä, olen sinut opetusmateriaalin kanssa. Olen valmistautunut hyvin, olen onnellinen, väistämättä tämä opetus meni parhaiten! Sain palautteena vain kehuja, mitään moitteita en ainakaan muista saaneeni. Asia meni taatusti perille ja oli hieno vetää yhteenvetoa vielä siitä, olemmeko noviiseja vai kenties jo päteviä. Tiedä sitten onko itsetuntoni liiankin hyvä, koska ajattelin monessa asiassa olevani jo pidemmällä kuin opetettava porukka. Ehkä nyt on syytä tarkastella asiaa vielä koonnissa, mutta tunnen oloni hyvinkin valmiiksi, vähintäänkin päteväksi, osittain olen joissain kohdin lähellä jopa taitavaa. Saapa nähdä kuinka tipahdan, kunhan katson videon, mutta näissä tunnelmissa ajattelin olla ainakin hetken.
Vielä on edessä kolme esitystä, jotka kaikki saavat minulta kehuja. Opetus parani loppua kohden, tai en tiedä jatkuiko opetus tasavahvana. Minna Däpp oli kuumeessa, mutta hoiti oman opetuksen ammattimaiseen tyyliin. Saatiin hienosti keskustelua aikaiseksi ja taisin olla itse aikapaljon äänessä. Aiheena oli oppimista edistävä arviointi, jonka tulee olla kannustavaa ja motivoivaa. Opin, että negatiivisen palautteen voi antaa rakentavasti, eikä opiskelijaa tule verrata toisiin opiskelijoihin, sillä kaikki ovat yksilöitä. Vuorovaikutustaidot sekä esimerkiksi itseis- ja vertaisarviointi on hyvä hallita. Katsoimme videon ja jokainen sai seurata jotain tiettyä asiaa videolta, lopuksi asia käytiin porukalla läpi. Huomasin, että koko vuori oli aktiivinen, kaikki osallistuivat tosissaan ja taatusti myös oppivat jotain.
Kilimanjaro sai ehkä palautteena päivän päätteeksi jotain negatiivista, mutta minä uppouduin Johanneksen opetukseen. Välillä mietin, pätkiikö mikki, mutta eihän se siitä johtunut, vaan puhujan tyylistä. Olin hypnoosissa tai jossain, koska lumouduin täysin opettajan tapaan opettaa. Asia oli itse- ja vertaisarvioinnista aasinsiltana edellisestä. Keskustelimme jo aika tutun aihepiirin ympärillä, joten opetus soljui eteenpäin. Johannes ehkä oli ainoa, joka ylitti aikansa, mutta sitä en huomannut, palauteryhmäläinen taisi kellottaa, siitä tiedän. Kilimanjaro pitää tuttuun tyyliin kiinni seeproista, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun en niihin itse kiinnittänyt huomiota. Jännä, miten suuri ero meissä opettajissa ja meidän tavassa puhua on. En oikeastaan SWOT analyysistä pidä, mutta se ei häirinnyt minua yhtään, päinvastoin oli hauska, kun Kilimanjaro oli vanhan klassikon avulla purkaneet aihetta.
Lopuksi palauteryhmäläiset antoivat palautetta, meillä niitä palauteryhmäläisiä oli peräti kaksi, joista molemmat antoivat hienosti palautetta ja arvioivat esitykset motivoiden, kannustaen ja rakentavasti. Meidän opetus päättyi iloisiin tunnelmiin. Oppimisen ja osaamisen arviointi oli päivän aiheena viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisin. Mitä minulle nyt jäi kättä pidempää tulevaisuuden varalle on se, että opettajan minun tulee tietää, mitä kurssilta haetaan. Päämäärät ja osaamistavoitteet pitää laatia selkeästi ja opiskelijaa tulee kannustaa koko matkan ajan. Arviointimenetelmiä on oikeastaan niin paljon kuin minulta löytyy mielikuvitusta, mutta tärkeintä on pitää sanansa. Mitä sanon sen pidän. Opiskelijat ovat yksilöitä ja jokaiselle palaute annetaan yksilötasolla, en vertaa kaveriin enkä itseeni. Näillä opeilla ja tällä draivilla kohti vuotta 2016!
