Näyttöportfolion kirjallinen osuus, viimeinen tekstini (ehkä) tähän blogiin.
Raisa Aine
APE- tuutorini on Tiiu
Portfolion esitän 26.5.2016, koostin powerpoint esityksen pääasiassa kuvin.

Kasvuni opettajaksi on ollut ehkä opiskelu-urani vaikuttavin kokemus. Kun istuin ensimmäisenä lähiopetuspäivänä luokassa, kalskahti korvaani Tiiun sanat "tervetuloa tulevat opettajat". Opettajat? Minustako opettaja? Oikeasti? Tämä lähtökohta oli todellakin olemassa, en oikein tiennyt mitä opinnot tuovat tullessaan. Ajattelin, että ei oppi ojana kaada, joten olin kyllä täysillä mukana, siitä huolimatta että olin epävarma. Miksi sitten istuin luokassa, voi joku ihmetellä. Äitini on tähän syyllinen, hän on kannustanut hakemaan opettajakorkeakouluun vuodesta toiseen. Nyt pääsin sisään ja otin tietysti paikan vastaan. Odotuksia opintoihin ei ollut, mutta kohdallani voi sanoa, että nälkä kasvoi syödessä.

Työn ja opintojen yhdistäminen oli yllättävän helppoa, neljä kokonaista päivää poissaoloa, ainoastaan! Maanantai-illat kuluivat kyllä AC opetuksen parissa, mutta aina iltaisin. Opetukseen valmistautuminen oli mahdollista toteuttaa iltaisin ja kokoonnuimme lisäksi ryhmäni, Haltin kanssa usein. Haltin ryhmästä tuli nopeasti tiivis ja onnellinen tiimi, lopulta ystävystyimme. Jaoimme opintojen lisäksi myös arjen ongelmia, oli helppo jakaa kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Osalla meidän ryhmästä oli pieniä lapsia, se aika on itsellä takana, mutta nautin joka hetkestä kun äidit venyi ja paukkui. Hyvällä tavalla tietysti  Eli otin lasin viiniä, söin sushia ja äidit nukutti tai imetti toisaalla lapsiaan <3

Opettajaopintojen ensimmäiset askeleet olivat haparoivat, enhän tiennyt mihin leikkiin ryhdyin. Askel askeleelta tulin polulla varmemmaksi kulkijaksi ja yhtäkkiä huomasin käveleväni tietä tulevaisuuden ammattiin. Matka on ollut huikea kohdallani ja kasvu opettajuuteen sitä myötä merkittävä. Mikä osaamiseni kehittymisessä on ollut sitten merkittävintä? Ehdottomasti oman osaamisen tunnistaminen, opin vähitellen yhdistämään oman elämäni palasia palapeliksi, josta koostui pikkuhiljaa ammatillinen opettaja. Sain kerta kerralta itselleni lisää varmuutta osaamisestani. Osasin hyödyntää jo opittuja asioita elämänpolultani ja sain punottua niistä ammatillisen opettajan. Myös sellainen osaaminen, joka ei ole ollut mielestäni elämässäni merkittävää, muuttui merkittäväksi. Hyödynsin sisäistä motivaatiotani ja opiskelin paljon enemmän kuin olisi edes tarvinnut. Imin tietoa itseeni kuin sieni.

Tein opeopintojen aikana myös pakollisia muita opintoja vahvistaakseni osaamistani niiltä osin, kuin ajattelin oppia tarvitsevani ja ehkä erityispedagogiikan opinnot olivat koko vuoden huimaavin opintokokonaisuus. Kirjaimellisesti lamppu syttyi pääni päälle ja entistä voimakkaammin tunsin olevani oikealla tiellä. Taisin samalla hämmentää tulevan opetusharjoitteluni ohjaavan tutor opettajan Pirkko Kepasen erkka suorituksella, jos yhtään Pikeä lohduttaa hämmensin myös itseäni. :) Toinen mieliin jäänyt opintojakso oli ammattikorkeakoulupedagogiikan kurssi, jossa pohdittiin millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa. Tähän opintojaksoon mielipiteeni ja ajatukseni kehittyivät kevään kuluessa huimasti. Kirjoitin aiheesta lopulta parini kanssa mielipidekirjoituksen, joka todennäköisesti vielä julkaistaan. Siitä ei siis enempää, mutta ehkä mielipiteeni tuli siinä esille, aika näyttää.


Osallistuin kevään kuluessa professori Kirsti Lonkan luennolle kahteen otteeseen, kirjoitin myös blogiini hänen luennostaan. Voi sitä energiaa, mikä hänestä huokui. Samaistuin myös hänen tyyliinsä, huojentavaa on, jos professori voi puhua, kuten hän puhuu. Ehkä minäkin tulen toimeen suuni kanssa. Lainasin innoissani myös hänen kirjansa Oivaltava oppiminen ja luin sen hetkessä kannesta kanteen. Minusta tuli Kirsti fani! Hän kertoi, kuinka opetusmenetelmien uudistaminen on yhtä helppoa kuin hautuumaan siirtäminen, uskon sen. Otan lapion käteen ja olen yksi haudankaivaja Kirstin koulukunnassa. Opin nimittäin sen, että Lonka on ihan oikeassa. Perinteinen opetustyyli pitäisi haudata ja nopeasti. Toki sillekin on koulumaailmassa paikkansa, mutta aktivointi ja uudet opetusmenetelmät ovat tätä päivää. Sain opetusharjoittelussa paljon positiivista palautetta juuri siitä, etten käyttänyt tylsiä kalvoja ja huomioin opiskelijoiden vireystason opetuksessa. Kun nukuttaa, silloin tanssitaan ja kun jaksetaan kuunnella, silloin puhun. Selvennettäköön, että ei oikeasti tanssittu, mutta tunnillani väiteltiin, keskusteltiin, kuunneltiin ja opittiin.

Mietin, miksi juuri oikean opetusmenetelmän valinta oli opetusharjoittelussani niin suuressa rooliisa ja muistin tämän Haltin syksyn opetuksesta:



"Hyvä opettaja valitsee opettamistapansa joustavasti sen mukaan, miten hyvin ne edistävät opetuksen tavoitteiden mukaista opiskelua ja oppimista"
Allekirjoitan tämän kyllä täysin!


Viimeisenä tähän portfolioon tuli miettiä, missä osaamisalueissa aion jatkossa kehittää itseäsi ammatillisena opettajana? Opetusharjoittelun aikana jo huomasin, että mikäli opettaja muistaa opetuksen perusperiaatteet, hän pääsee pitkälle. Eli tavoitteeni on kehittää itseäni ammatillisena opettajana juuri näiden opetuksen perusperiaatteiden suhteen, nyt ja aina. Pyrin suunnittelemaan opetukselle selkeän rungon, miettien mitä ja mitä opetan. Ennen kaikkea tulen miettimään tapoja, joilla oppiminen menee perille. Tässä vaiheessa mainitsemani haudankaivaja herää minussa henkiin. Vain mielikuvitukseni on rajana, jolloin ei ole mitään hätää, se on nimittäin vilkas.
Huomasin opetusharjoittelun aikana myös sen, että kaikki opetusmetodit eivät sovi kaikille, siinä onkin seuraava haaste löytää kultainen keskitie opetusmenetelmien suhteen. Toiset tykkää teoriasta ja toiset käytännöstä, osa taas niiden yhdistämisestä. Opettajana toivon osaavani havainnoida opiskelijoita opetustilanteen aikana, sillä mikään ei estä minua vaihtamasta menetelmää kesken opetuksen. Päämääränä oppiminen, ei bulimia oppiminen. Tämäkin termi tuli minulle Kirsti Lonkalta. Tämä bulimia oppiminen oli minulle hyvin tuttua oppimista omalta yliopistoajalta, jolloin pänttäsin asioita tenttiin, oksensin paperille ja unohdin. Kuka tästä loppujen lopuksi hyötyy eniten? Ei kukaan. Eli minä tahdon olla opettaja, joka oikeasti opettaa ja saa aikaan myös oppimista.

Lopuksi loppuyhteenveto, arviointi tai tentti. Kuulostavat helpoilta, mutta tässä minulla on myös oppimista. Arviointi ei ole helppoa, tänään annoin arvosanat oppimispäiväkirjoista omille opiskelijoille ohjaavan opettajan kanssa. Oli todella palkitsevaa lukea päiväkirjoja ja huomata miten oppimista oikeasti tapahtui. Opin myös itse paljon opiskelijoilta sekä opetuksen aikana että päiväkirjoja lukiessa. Parasta oli ehdottomasti huomata se, kuinka paljon opiskelijat oppivat opetukseni aikana. Näistä liitin katkelmia ydinsuunnitelmaani.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta minusta syntyi opettaja. Olen hyvin innoissani tästä tunteesta ja toivon, että joku oppilaitos vielä ymmärtää hyödyntää tämän intoni ja palkkaa minut.

Lopuksi kiitos Tiiu, Pirkko, Outi ja Sanna. Kiitos team Halti.

Opetusharjoittelun reflektointi

Pitkästä aikaa palaan blogiini. Kevät etenee ja kesä jo kolkuttaa ovella. Muuttolintuja olen tämän kevään aikana bongannut jo paljon, joutsenet, hanhet, kurjet, töyhtöhyypät, kuovit, västäräkit, kiurut ja viimeisimpänä taivaanvuohi eilen. Kevääseen on kuulunut monenlaista ja ennen kaikkea parasta ja antoisinta on ollut opetusharjoitteluni. Tein heti harjoitteluni alkuun päätöksen, etten kerro yksityiskohtaisesti harjoittelustani blogissa, jotta opiskelijoiden yksityisyyden suoja pysyy. Nyt on kuitenkin aika reflektoida harjoitteluani yleisellä tasolla. Ydinsuunnitelmani puolestaan on hyvinkin yksityiskohtainen ja pitkä.

Sain luvan aloittaa haun harjoitteluun jo joulukuussa ja siitä asti odottelin, milloin harjoittelupaikka löytyy. En pitänyt mitään kiirettä harjoittelun suhteen vaan ajattelin aktivoitua vasta syksyllä. Vihdoin kaksi liiketalouden yksiön opettajaa Sanna ja Outi reagoivat harjoittelupyyntööni lähes minuutilleen samaan aikaan.  Harjoittelupaikka siis löytyi. Tästä seurasi pikainen konsultaatiopuhelu opettajakorkeakoulun Sirpalle, mitä teen kun haluan harjoitella molemmissa. Onneksi sain poikkeuksellisesti luvan tehdä opetusharjoittelun kahdelle opettajalle ja en voisi olla kiitollisempi tästä mahdollisuudesta. Tämä samalla tarkoitti sitä, etten selviäisi harjoittelusta ilman opintovapaata ja sen anoin sitten seuraavaksi. Opintovapaa nimittäin mahdollisti sata prosenttisen mahdollisuuden oppimiselle.

Viimein tuli hetki, jolloin tapasin molemmat opettajani ja selvitimme opetusharjoittelun kulun. Outi opettajan kanssa jaoimme reilusti opetuksen 50/50 periaatteella, joten sain oikeasti olla osa opetusta. Olin hyvin otettu, että sain näin suuren osuuden kurssista ja kaiken lisäksi hyvin vapaat kädet opetuksen suhteen. Kurssi oli Oulun ammattikorkeakoulun, liiketalouden yksikön markkinoinnin syventävä kurssi. Opetus pidettiin 3. vuosikurssin opiskelijoille, aiheena markkinoinnin johtaminen. Sain itselleni opetettavaksi kurssilta myynnin esimiehen tehtäväkentän, asiakkuuksien hallinnan ja kannustimet. Pääsin omalle mukavuusalueelleni, sillä työelämässä olen tekemisissä asiakkuuksien hallinnan kanssa päivittäin ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinon leima on vielä märkä. Tein sen juuri ennen opettaja opintojen alkua oppisopimuksella nykyiseen työpaikkaani.

Terwa-akatemiassa sovimme opetuksesta, että olen osa valmennusta, varsinaista opintojaksoa heillä ei edes ole. Opiskelijat osallistuvat tupa, paja ja seminaari työskentelyyn ja valmentajan rooli on valmennus, ei opettaminen.  Avaan blogiini akatemiavalmennuksen perusidean. Valmentaminen perustuu Nonakan ja Takeuchin hiljaisen tiedon kehittymisen mallin. Tämä kyseinen malli tunnetaan paremmin nimellä SECI-malli. Mallissa katsotaan ihmisen oppivan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jolloin hiljainen tieto siirtyy erilaisissa kanssakäymisessä työntekijältä toiselle. Tässä Terwa-akatemian tapauksessa siis opiskelijalta toiselle.

Sosialisaatio eli tietojen, kokemusten ja tuntemusten jakaminen käynnistää hiljaisen tiedon kehittymisen mallin. Yleisesti voidaan sanoa, että sosialisaatio muodostuu yrityksen työkulttuurista, toimintamalleista sekä ajattelutavoista, sisältäen yrityksen arvot ja normit. Sosialisaatiota, eli tiedon ja kokemusten yhteisöllistä jakamista, tapahtuu muun muassa yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa esimerkiksi mentorointisuhteessa, pari-, tiimi- tai projektityöskentelyssä sekä erilaisissa palavereissa ja muissa tapaamisissa. Sosialisaatiossa syntyy uutta hiljaista tietoa, kuten erilaisia käsityksiä, asenteita sekä toimintatapoja. Tilanteille, joissa sosialisaatio syntyy, tyypillistä on niiden epämuodollisuus, joka tuo mukanaan rennon työilmapiirin, jossa vapaa assosiaatio nousee esille. Toisin sanoen tilanteet, joissa stressi ja paine ovat vallitsevia, sosialisaation mahdollisuus on minimaalinen. Tästä syystä työajan ulkopuolinen vapaa-ajan toiminta työntekijöiden kesken, kuten virkistyspäivät tai saunaillat, ovat hyviä sosialisaation edistäjiä ja samaan aikaan sen tehokkaimpia käynnistäjiä.

 

Toinen vaihe tiedon kehittymisen mallissa on ulkoistaminen. Ulkoistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa hiljainen tieto muokkautuu käsitteelliseksi. Ulkoistamisessa jatketaan sosialisaation tuoneen tiedon jatkokäsittelyä käsitteellisempään muotoon. Kun hiljainen tieto on muuttunut käsitteelliseksi, kyseisestä asiasta voidaan keskustella oikeilla termeillä, ja sitä voidaan jakaa edelleen muille työntekijöille. Yleisimmät tilanteet, joissa ulkoistamista tapahtuu, ovat pääsääntöisesti tavoitteellisia ja muodollisia tilanteita, kuten esimerkiksi kehitys-, ideointi- tai suunnittelupalavereja. Hiljaisen tiedon ulkoistamisessa tiedosta muodostuu käsitteellistä raakatietoa, jota ei voida käyttää sellaisenaan ammatilliseen toimintaan, vaan sitä pitää vielä jalostaa ja dokumentoida.

SECI-mallissa hiljaisen tiedon ulkoistamista seuraa yhdistäminen, jolloin tieto dokumentoidaan näkyväksi. Yhdistämisellä tarkoitetaan tiedon soveltamista esimerkiksi ohjeiksi, säännöiksi, kuvioiksi sekä kaavioiksi. Tällöin hiljainen tieto muuttuu täysin näkyväksi tiedoksi, jota on helpompi siirtää yrityksen sisällä työntekijältä toiselle. Yhdistämistä voidaan tehdä esimerkiksi viikkopalavereiden jälkeen, jolloin palaverissa päätetyt asiat dokumentoidaan. Yhdistämisvaiheessa tiedon dokumentoinnilla mahdollistetaan hiljaisen tiedon jakaminen sekä sen pysyminen organisaatiossa. Kun hiljaisesta tiedosta saadaan käsitteellistä, tieto motivoi työntekijöiden yksilötason oppimista sekä edelleen heidän työskentelyään.

Neljäs ja viimeinen vaihe on tiedon sisäistäminen. Yleisesti sisäistämisellä tarkoitetaan toteuttamisen taitamista. Kun uusi tieto on informoitu kaikille organisaation työntekijöille ja otettu käyttöön, tieto on sisäistetty. Tässä vaiheessa hiljaisesta tiedosta on tullut näkyvää ja samalla käytännön toimintaa, joka tekemisen ja oppimisen yhteydessä synnyttää edelleen uutta hiljaista tietoa. Näin ympyrä sulkeutuu ja vuorossa on taas sosialisaatiovaihe, jolloin hiljainen tieto alkaa kehittyä uudestaan SECI-mallin mukaisesti. Tämä mahdollistaa organisaation jatkuvan kehittymisen ja oppimisen, mikäli esimiestointa sekä työilmapiiri tukevat hiljaisen tiedon kehittymisen mahdollisuutta. Uuden hiljaisen tiedon syntyminen on mahdollista ainoastaan, jos työntekijät ovat myötämielisiä uuden tiedon sisäistämiselle. Jos työpaikalla esiintyy muutosvastarintaa uutta tietoa kohtaan, eikä sitä oteta tehokkaasti käyttöön, voi sen sisäistäminen muodostua tiedonsiirtymisen pullonkaulaksi. Tämä tilanne ei synnytä myöskään uutta hiljaista tietoa, jolloin tulevaisuudessa voi olla vaarana, että uusi tieto kuolee.

Harjoittelussa akatemialla huomasin aika nopeaa, ettei malli toimi käytännössä niin hyvin, kuin olisin sen toivonut tai ajatellut toimivan. Puolustettakoon akatemiaa sillä, että se on toiminut vasta vuoden. Pohdin näitä epäkohtia enemmän ydinsuunnitelmassani, enkä ala niitä blogissani enää toistamaan. Mitä harjoitteluni akatemialla minulle opetti, on se, että koen olevani valmentajaksi valmis any time. Malli on mielenkiintoinen ja minulle entuudestaan yliopisto-opinnoista tuttu. Valmentaminen on minulle hyvinkin luontevaa. Tunsin myös jakavani opiskelijoille osaamistani ja uskon, että positiivinen tunne oli molemminpuolinen. Esimiehenä toimiminen ja valmentaminen eivät kovin paljoa poikkea toisistaan. Toki valmentamiselle on omat ohjeensa, mutta hyvin luontevaa valmennus oli minulle ensi metreistä lähtien.

Opetusharjoittelussa PERINTEINEN opettaminen oli kuitenkin kokemuksena huomattavasti antoisampi ja sitä myötä myös palkitsevampi. Opiskelijat kirjoittivat opetuksestani oppimispäiväkirjaa ja palaute on ollut erittäin kannustavaa. Osa sai opetuksestani paljon irti, osalle opetus jäi ehkä hieman kevyeksi tai he kaipasivat lisää teoriaa. Ymmärrän hyvin jokaisen palautteen ja myös sen, että se mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle. Oppimispäiväkirja onneksi avaa minulle opettajana ajatuksia, joita en luokassa saa irti opiskelijoista. Otin jokaisen päiväkirjan lukemisen oppimiskokemuksena itselleni ja kaikista myös opin. Tämän saman huomasin jo opettajan pedagogisia opintoja tehdessä, osa piti yhdestä menetelmästä ja toisille ne eivät sopineet. Tämä oikean menetelmän löytäminen tulee olemaan opettajan suurin haaste nyt ja aina.

Pidin erittäin käytännönläheistä opetusta, tarkoituksella. Perustelut tähän on yksinkertaisesti se, että pystyin tällä kurssilla luontevasti liittämään käytännön osaamiseni opetukseen. Toki pohjalla opetuksessani oli teoria, mutta puin opetuksen tarinan/ kerronnan muotoon. Koin heti ensimmäisestä opetuksesta lähtien voimakkaan tunteen, siitä miten kasvoin opettajaksi tämän kevään aikana. Oli hieno tunne havaita, miten huiman kasvun olen tehnyt tämän vuoden aikana. Silti suurin kasvu tapahtui vasta opetusharjoittelussa. Kirjasin jo syksyllä hopsiini osaamisalueita, jotka eivät ole minulle niin vahvoja. Nyt harjoittelun myötä myös nämä osaamisalueet on täydennetty. Sain erityispedagogiikkaan kosketuksen lisäopintoina ja kv osaamiseen paljon osaamista harjoittelun aikana.

MUTTA ennen kaikkea minusta tuli harjoittelun aikana opettaja. Uusi ja tuore opettaja, hyvin itsevarma ja innostunut opettaja. Kasvu oli silmin nähtävää ja käsin kosketeltavaa. Jos jokainen ope opiskelija saa kokea samanlaisia onnistumisen kokemuksia niin hyvä tulee :) Silti tärkeintä mitä tällä opettajalla on, on oma perhe, joten liitän tähän kuvan meidän vappuilosta. Tässä on minun jalokivet, rakkaista rakkaimmat, Heikki, Johanna ja Eelis, sekä siskon tyttö lainassa <3

Lopuksi tahdon kiittää Pirkko tuutoria sekä Outi ja Sanna opettajia. Ilman teitä tämä kokemus opetusharjoittelusta ei olisi näin ihana. Te teitte harjoittelusta helpon, innostavan, mukavan ja erittäin opettavaisen kokemuksen. Opettajaksi kasvu oli helppoa nimenomaan hyvissä ja ammattitaitoisissa käsissä. Toivottavasti harjoittelun jälkeen pääsen mahdollisimman pian kokeilemaan opettajan siipiäni, intoa, halua ja tahtoa löytyy!

Kiitos myös Halti team, jokaisen askeleen on Haltin team kulkenut mukana. Halti vuori haudattiin jokunen viikko sitten RIP Halti. Onneksi vuorelle kiivennet jatkavat yhdessä yhteistä matkaa.

Ikävä kyllä jouduin luopumaan myös opetusharjoittelun aikana rakkaasta ystävästäni. Jotta elämä ei olisi helppoa, testattiin harjoittelun aikana myös sitä, miten selviän tällaisen suru-uutisen kanssa. Tulevana puhetyöläisenä, pidin muistopuheen, selvisin siitä ja kirkossa alkusoitosta. Laitan tähän loppuun linkin, josta soittoni näkyy. Eli Bach ja Air kyseessä. Virheet, joko siitä että olen ruosteessa tai siitä, että itken...

https://www.youtube.com/edit?o=U&feature=vm&video_id=nJINHC5FQLg