Näyttöportfolion kirjallinen osuus, viimeinen tekstini (ehkä) tähän blogiin.
Raisa Aine
APE- tuutorini on Tiiu
Portfolion esitän 26.5.2016, koostin powerpoint esityksen pääasiassa kuvin.

Kasvuni opettajaksi on ollut ehkä opiskelu-urani vaikuttavin kokemus. Kun istuin ensimmäisenä lähiopetuspäivänä luokassa, kalskahti korvaani Tiiun sanat "tervetuloa tulevat opettajat". Opettajat? Minustako opettaja? Oikeasti? Tämä lähtökohta oli todellakin olemassa, en oikein tiennyt mitä opinnot tuovat tullessaan. Ajattelin, että ei oppi ojana kaada, joten olin kyllä täysillä mukana, siitä huolimatta että olin epävarma. Miksi sitten istuin luokassa, voi joku ihmetellä. Äitini on tähän syyllinen, hän on kannustanut hakemaan opettajakorkeakouluun vuodesta toiseen. Nyt pääsin sisään ja otin tietysti paikan vastaan. Odotuksia opintoihin ei ollut, mutta kohdallani voi sanoa, että nälkä kasvoi syödessä.

Työn ja opintojen yhdistäminen oli yllättävän helppoa, neljä kokonaista päivää poissaoloa, ainoastaan! Maanantai-illat kuluivat kyllä AC opetuksen parissa, mutta aina iltaisin. Opetukseen valmistautuminen oli mahdollista toteuttaa iltaisin ja kokoonnuimme lisäksi ryhmäni, Haltin kanssa usein. Haltin ryhmästä tuli nopeasti tiivis ja onnellinen tiimi, lopulta ystävystyimme. Jaoimme opintojen lisäksi myös arjen ongelmia, oli helppo jakaa kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Osalla meidän ryhmästä oli pieniä lapsia, se aika on itsellä takana, mutta nautin joka hetkestä kun äidit venyi ja paukkui. Hyvällä tavalla tietysti  Eli otin lasin viiniä, söin sushia ja äidit nukutti tai imetti toisaalla lapsiaan <3

Opettajaopintojen ensimmäiset askeleet olivat haparoivat, enhän tiennyt mihin leikkiin ryhdyin. Askel askeleelta tulin polulla varmemmaksi kulkijaksi ja yhtäkkiä huomasin käveleväni tietä tulevaisuuden ammattiin. Matka on ollut huikea kohdallani ja kasvu opettajuuteen sitä myötä merkittävä. Mikä osaamiseni kehittymisessä on ollut sitten merkittävintä? Ehdottomasti oman osaamisen tunnistaminen, opin vähitellen yhdistämään oman elämäni palasia palapeliksi, josta koostui pikkuhiljaa ammatillinen opettaja. Sain kerta kerralta itselleni lisää varmuutta osaamisestani. Osasin hyödyntää jo opittuja asioita elämänpolultani ja sain punottua niistä ammatillisen opettajan. Myös sellainen osaaminen, joka ei ole ollut mielestäni elämässäni merkittävää, muuttui merkittäväksi. Hyödynsin sisäistä motivaatiotani ja opiskelin paljon enemmän kuin olisi edes tarvinnut. Imin tietoa itseeni kuin sieni.

Tein opeopintojen aikana myös pakollisia muita opintoja vahvistaakseni osaamistani niiltä osin, kuin ajattelin oppia tarvitsevani ja ehkä erityispedagogiikan opinnot olivat koko vuoden huimaavin opintokokonaisuus. Kirjaimellisesti lamppu syttyi pääni päälle ja entistä voimakkaammin tunsin olevani oikealla tiellä. Taisin samalla hämmentää tulevan opetusharjoitteluni ohjaavan tutor opettajan Pirkko Kepasen erkka suorituksella, jos yhtään Pikeä lohduttaa hämmensin myös itseäni. :) Toinen mieliin jäänyt opintojakso oli ammattikorkeakoulupedagogiikan kurssi, jossa pohdittiin millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa. Tähän opintojaksoon mielipiteeni ja ajatukseni kehittyivät kevään kuluessa huimasti. Kirjoitin aiheesta lopulta parini kanssa mielipidekirjoituksen, joka todennäköisesti vielä julkaistaan. Siitä ei siis enempää, mutta ehkä mielipiteeni tuli siinä esille, aika näyttää.


Osallistuin kevään kuluessa professori Kirsti Lonkan luennolle kahteen otteeseen, kirjoitin myös blogiini hänen luennostaan. Voi sitä energiaa, mikä hänestä huokui. Samaistuin myös hänen tyyliinsä, huojentavaa on, jos professori voi puhua, kuten hän puhuu. Ehkä minäkin tulen toimeen suuni kanssa. Lainasin innoissani myös hänen kirjansa Oivaltava oppiminen ja luin sen hetkessä kannesta kanteen. Minusta tuli Kirsti fani! Hän kertoi, kuinka opetusmenetelmien uudistaminen on yhtä helppoa kuin hautuumaan siirtäminen, uskon sen. Otan lapion käteen ja olen yksi haudankaivaja Kirstin koulukunnassa. Opin nimittäin sen, että Lonka on ihan oikeassa. Perinteinen opetustyyli pitäisi haudata ja nopeasti. Toki sillekin on koulumaailmassa paikkansa, mutta aktivointi ja uudet opetusmenetelmät ovat tätä päivää. Sain opetusharjoittelussa paljon positiivista palautetta juuri siitä, etten käyttänyt tylsiä kalvoja ja huomioin opiskelijoiden vireystason opetuksessa. Kun nukuttaa, silloin tanssitaan ja kun jaksetaan kuunnella, silloin puhun. Selvennettäköön, että ei oikeasti tanssittu, mutta tunnillani väiteltiin, keskusteltiin, kuunneltiin ja opittiin.

Mietin, miksi juuri oikean opetusmenetelmän valinta oli opetusharjoittelussani niin suuressa rooliisa ja muistin tämän Haltin syksyn opetuksesta:



"Hyvä opettaja valitsee opettamistapansa joustavasti sen mukaan, miten hyvin ne edistävät opetuksen tavoitteiden mukaista opiskelua ja oppimista"
Allekirjoitan tämän kyllä täysin!


Viimeisenä tähän portfolioon tuli miettiä, missä osaamisalueissa aion jatkossa kehittää itseäsi ammatillisena opettajana? Opetusharjoittelun aikana jo huomasin, että mikäli opettaja muistaa opetuksen perusperiaatteet, hän pääsee pitkälle. Eli tavoitteeni on kehittää itseäni ammatillisena opettajana juuri näiden opetuksen perusperiaatteiden suhteen, nyt ja aina. Pyrin suunnittelemaan opetukselle selkeän rungon, miettien mitä ja mitä opetan. Ennen kaikkea tulen miettimään tapoja, joilla oppiminen menee perille. Tässä vaiheessa mainitsemani haudankaivaja herää minussa henkiin. Vain mielikuvitukseni on rajana, jolloin ei ole mitään hätää, se on nimittäin vilkas.
Huomasin opetusharjoittelun aikana myös sen, että kaikki opetusmetodit eivät sovi kaikille, siinä onkin seuraava haaste löytää kultainen keskitie opetusmenetelmien suhteen. Toiset tykkää teoriasta ja toiset käytännöstä, osa taas niiden yhdistämisestä. Opettajana toivon osaavani havainnoida opiskelijoita opetustilanteen aikana, sillä mikään ei estä minua vaihtamasta menetelmää kesken opetuksen. Päämääränä oppiminen, ei bulimia oppiminen. Tämäkin termi tuli minulle Kirsti Lonkalta. Tämä bulimia oppiminen oli minulle hyvin tuttua oppimista omalta yliopistoajalta, jolloin pänttäsin asioita tenttiin, oksensin paperille ja unohdin. Kuka tästä loppujen lopuksi hyötyy eniten? Ei kukaan. Eli minä tahdon olla opettaja, joka oikeasti opettaa ja saa aikaan myös oppimista.

Lopuksi loppuyhteenveto, arviointi tai tentti. Kuulostavat helpoilta, mutta tässä minulla on myös oppimista. Arviointi ei ole helppoa, tänään annoin arvosanat oppimispäiväkirjoista omille opiskelijoille ohjaavan opettajan kanssa. Oli todella palkitsevaa lukea päiväkirjoja ja huomata miten oppimista oikeasti tapahtui. Opin myös itse paljon opiskelijoilta sekä opetuksen aikana että päiväkirjoja lukiessa. Parasta oli ehdottomasti huomata se, kuinka paljon opiskelijat oppivat opetukseni aikana. Näistä liitin katkelmia ydinsuunnitelmaani.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta minusta syntyi opettaja. Olen hyvin innoissani tästä tunteesta ja toivon, että joku oppilaitos vielä ymmärtää hyödyntää tämän intoni ja palkkaa minut.

Lopuksi kiitos Tiiu, Pirkko, Outi ja Sanna. Kiitos team Halti.